Hyvää tanssin päivää!

Tanssi on vanhimpia taideilmaisun muotoja. Jo aikojen aamuna  ihmiset tanssivat liekkien loimutessa ja varjojen heijastuessa luolien seinille.

Tanssi kuuluu kaikille: yhteiskunnan ylimmät ja kansa rakastivat tanssia. Baletin juuret johtavat renessanssin Italiaan ja Versaillesin hovissa itse aurinkokuningaskin otti tanssiaskelia.

 Tanssi on ollut aina myös tapa tutustua toiseen sukupuoleen. Tanssi on myös pareja yhdistävä tekijä, muistan, miten ukkini ja mummini kävivät aina lauantaisin tanssimassa yhdessä. He pyörähtelivät myös arkisin olohuoneen lattialla lempimusiikin soidessa radiossa. Tanssia voi myös itsekseen, kun kukaan muu ei ole näkemässä.

Taiteen keinoin liikkeen vangitseminen kaksiulotteiselle kankaalle on aina ollut haasteellista. Miten saada liikkeen idea, tunne ja intensiteetti tiivistettyä yhteen hetkeen? Miten saada voima, keveys ja jatkuvuus yhdistettyä patsaan raskaaseen materiaaliin?

 

Kuvassa tyttäreni , kuvaaja Tiia Laukkanen

Tanssi onkin koettava, nähtävä paikan päällä. Kuultava tossujen kepeät tömähdykset lattiaan, aistittava tanssijan läsnäolo, jännitys, tunnetila ja intensiteetti.


Koskaan ei ole liian vanha tanssimaan.  Muistan kun tanssin 90-vuotiaan ukkini käsivarsilla vuosi  ennen hänen kuolemaansa. Yksi vaikuttavimmista tansseista koskaan on Maja Plitseskajan Kuoleva joutsen baletista Joutsenlampi, jonka hän tanssi yli 60-vuotiaana. Tanssiin linkki alla.


https://www.youtube.com/watch?v=Luz5g-doa34

 

Sammunut Valoviiri

Pimeät aamut, unihiekkaa silmässä, matkalla kentälle. Vasta lähestyttäessä Helsinki-Vantaata alan heräillä. Viimeistään siinä kohtaa kun ympäristötaideteos "Valoviirin" valot loistavat keskellä moottoritietä. Se muodostui minulle maamerkiksi: kohta ollaan perillä ja matka voi alkaa.

Teoksessa oli hienosti tavoitettu ylöspäin suuntautuva liike, siinä oli oikeaa nousukiidon fiilistä; joka kerta teosta katsoessani koin saman huikean tunteen kuin lentokoneen pyörien irrotessa maan pinnalta.
Teoksen värimaailma vaihtui jatkuvasti, se eli samalla sykkeellä kuin esikuvansa kiitorata, josta koneet nousevat korkeuksiin vuodenajasta, pyhistä ja kellosta  riippumatta. Teos oli abstrakti, mutta kaikkien ymmärrettävissä: lapsenikin rakastivat sitä. Mielestäni se oli yksi Suomen hienoimmista ympäristötaideteoksista, ellei jopa hienoin. Tuntuu haikealta, että se poistettiin ja valoviirin loiste sammutettiin.

Eero Metson vuona 2000 suunnittelema Valoviiri teoksen sijainti kentän läheisyydessä oli mitä mainioin. Pimeä ja yksitoikkoinen tieosuus kaunistui taiteen keinoin.