Sain joululahjaksi vanhan Me naiset-lehden vuodelta 1952. Selatessani sitä, pohdin, miten paljon maailma oli tuosta ajasta muuttunut. Yhdessä artikkelissa keskusteltiin naisasiakkaista ravintoloissa. Me Naisten reportteri ystävättärensä kanssa lähti kokeilemaan, miten naisiin ravintoloissa suhtauduttiin. Käytännössä he olivat tervetulleita vain yhteen helsinkiläisravintolaan.
Lehdessä oli myös juttu laillisesta ja laittomasta abortista. Kantaaottavia ja edistyksellisiä kirjoituksia omana aikanaan. Lehden slogan "Nykyaikaisen naisen nykyaikainen lukemisto" ei pettänyt.
Muut otsikot sitten kysyivätkin: "Taantuuko kotirouva ?" (No ei tietenkään!), ""Haluatteko olla kauniimpi kuin olette?"( Toki!) ja "Tuetko miestäsi?" (Ette koskaan riittävästi).
Jälkimmäistä juttua luin aika huvittuneena. Sinä neuvottiin, miten nainen saattoi auttaa miestään eteenpäin elämässä esimerkiksi liehittelemällä tämän pomoa: "Useimmat vanhat herrat pitävät siitä, että nuori nainen antaa heidän lausua kohteliaisuuksia ja osoittaa heidän kykenevän vielä herättämään miehen mielenkiinnon...Voihan hän [johtaja] olla sinua paljon viisaampi, mutta et missään tapauksessa tyydy sanomaan vain" oh ja ah", jos hän yrittää keskustella jostain muusta kuin silmistäsi." Kodissa, johon miehesi pomon tuot, ei saa olla liikaa hienoja esineitä, muuten johtaja voi ajatella, "...että olet tuhlaavainen pikku kana, joka heittelee pienipalkkaisen miehen rahat ajattelemattomasti."
Toimittajan mukaan miehet ovat miehiä, jotka puhuvat ja päättävät tärkeistä asioista. Jos miehelläsi on meno tai hän haluaa viettää illan mieluummin muiden miesten seurassa, ei syy välttämättä ole sinun. "Anna miesten keskustella, se on heidän tyylinsä." toimittaja neuvoo ja tekemäsi ruuan voit aina lämmittää huomenna uudestaan.
Omaatuntoani hieman pisti, kun toimittaja kysyi: "Entä kun miehesi tule kotiin masentuneena, epäonnistuneen työpäivän jälkeen? Alatko torua häntä ja valitella hänelle omia vaivojasi? Vaikka sinun tekisi kuinka mieli uutta hattua tai kenkäparia, unohda jälleen itsesi!"
Miestä ei sovi myöskään vastustaa tai "kasvatatte miehestänne tohvelisankarin, joka menettää itsekunnioituksensa ja tarmonsa.."
Tärkeää oli luoda kodista paikka, jossa mies viihtyy. Ottaa mies lämmöllä vastaan, paistaa räiskäleitä -hänen lempiherkkuaan- ja muistaa aina kysyä häneltä "Kelpaanko näin?"
Toimittaja vastaa miehen puolesta: "Varmasti kelpaatte, kunnon pikkunainen, olettehan hänen ymmärtäväinen vaimonsa ja sellaisenaan aina hänelle mieleen."
Me Naiset 1952
